tiistai 1. helmikuuta 2011

Ikuisuuskysymys alkoholipolitiikan saralla on varmasti alkoholijuomien verotus. Menneellä vuosikymmenellä veroa on sahattu ylös ja alas. Koskaan se ei tunnu olevan sopivalla asteella. Aikaisemminkin olen tässä blogissa puhunut valtion dilemasta jossa se joutuu säätämään verot ja asetukset itse valmistamilleen tuotteille. Niin kauan kuin kaikkia alkoholijuomia kohdellaan saman arvoisina kansanterveyden vaarantajina niin verotukseen ei saada mitään järkevää ratkaisua. Mielestäni täytysi havaita mikä ero on sillä minkä tyyppisellä alkoholilla ja missä ympäristössä humalat juodaan. Jos ravintolat saisivat helpotuksia ostamiensa alkoholijuomien veroihin niin ne voisivat pitää hintatasonsa nykyistä alhaisempana ja näin ollen kulutus siirtyisi yksityisasunnoista valvottuun ympäristöön.

Moni varmastikin on sitä mieltä, että ravintoloitsijana minulla on näissä kirjoituksissa oma lehmä ojassa. Mielestäni kuitenkin itselläni on vain järki kädessä. Ei lain pitäisi kohdella ravintoloita ja ravintoloitsijoita rikollisen tavoin. Jos veroilla ohjattaisiin kulutusta ravintoloihin niin tällätavoin ravintoloille annettaisiin mahdollisuus myös toimia valvovana elimenä, kun nyt jokainen asiakas ei olisi elin tärkeä liiketoiminnalle vaan liian humalaiset voitaisiin lainkin vaatimusten mukaan poistaa tiloista.

Nyt kun verot ovat yhtäarvoisia niin ravintola- kuin yksityiselle sektorille ja alkoholijuimien hinta suhteellisen korkea Valvontaviranomainen Valvira ilmoittaa hymyssä suin ensimmäistä kertaa alkoholikulutuksen vähentyneen Suomessa. Tosiasia on kuitenkin että alkoholijuomien tilastoimatonkulutus eli pimeän viinan juonti kasvoi viisi- ja matkustajatuonti kahdeksan prosenttia. Näinollen kulutus ei ole vähentynyt vaan suomalaiset ovat siirtyneet ravintoloista juopottelemaan koteihinsa ja tuovat rajojen takaa enemmän alkoholia kuin koskaan aikaisemmin. Eikö olisi valtiollekin parempi, että vaikka vero olisikin pienempi niin siitä saadut rahat tulisivat omaan kirstuun eikä virolaisten ja venäläisten?

Ravintola-ala on tunnetusti yksi työllistävimmistä aloista maassamme. Etenkin nuoret ja opiskelijat ajautuvat yleensä ravintola-alalle tienatakseen ekstra rahoja. Nyt kun taistelemme vielä taantuman jälkimainingeissa ja nuorisotyöttömyys on ennätyskorkealla eikö valtion olisi mahdollista helpottaa nuorten työttömyyttää antamalla ravintoloille niille kaivattuja verohelpotuksia kiusanteon tilaan. Nykyisellä verotuksella ja alkoholipoliittisella toiminnalla alkoholinkulutus ravintoloissa on tippunut yhteentoista prosenttiin kokonaiskulutuksesta. Kulutustottumusten muutos on taas syönyt ravintola-alalta yli 20 000 työpaikkaa kuluneella vuosikymmenellä. Tilanteeseen kannattaisi jo hallituksen taholta herätä ja saada nykyinen trendi kääntymään. Jos alkoholikulutuksen saisi suunnattua ravintoloihin niin maahamme syntyisi hetkessä lisää työpaikkoja ja näin ollen se mikä ravintoloiden maksamissa alkoholiveroissa menetettäisiin saataisiin tuloveroina näiltä uusilta työntekijöiltä takaisin.

Tiedän että on utopistista ajatella tällainen eriarvoinen verotusmalli, mutta jonkinlainen ratkaisu nykytilanteeseen olisi saatava. Tätä vauhtia yksityiset ravintolat katoavat maastamme pika vauhtia ja vain vakaavaraiset ketjut pitävät pintansa. Jos kulutusta ei saada kääntymään tuontiviinoista takaisin ravintoloihin voin nähdä myös yksityisasunnoissa tapahtuvien väkivaltatekojen lisääntymisen. Ravintoloissa järjestyksenvalvojat ja henkilökunta pitää suurimmat väkivaltaisuudet aisoissa, mutta kuka pitää huolta jos tilanne lähtee käsistä kotiseinien sisällä?

1 kommentti:

  1. Todella mielenkiintoinen blogi ja hyviä pointteja! Teen parhaillaan tutkimusta Suomen alkoholitoimialan tulevaisuudesta ja tarvitsen kyselyyn kaikenlaista kuluttajanäkökulmaa. Voisitko vastata kyselyyni osoitteessa http://www.webropolsurveys.com/S/8DE53B6ECDF11EFD.par. Kiitos ja tsemppiä tärkeän sanoman jakamiseen!

    VastaaPoista